Neljä kohtaamista Vanhankaupunginlahdella

15. Jukat iskukoukkua kokemassa

16. Mia pilkittää ja isoisä kairaa

17. Joel ja tyhjä pahvilaatikko

18. Alex hiihtämässä
Näyttely

Viikki-Vanhankaupunginlahti on ollut monille henki ja elämä, mutta jokainen on saapunut sinne joskus ensimmäisen kerran.

Yleensä virvelöimistä joilla ja järvillä harrastava tummatukkainen Jukka Nevalainen ja hänen ystävänsä Jukka Mustonen kokeilivat kevättalvella 2006, millaista on iskukoukulla kalastaminen Vanhankaupunginlahdella. Iskukoukuissa oli syöttinä muikkua tai silakkaa. Iskukoukkujen pitäminen vaati paljon työtä ja aikaa, mutta koko talven kalansaalis oli vain kolme haukea. Jos he ensi talvena laittavat iskukoukkuja, he laittavat ne jonnekin muualle Helsingin ympäristöön. Mutta Jukilla oli hauskaa, kun he miettivät, mitä koukun ympärillä oli tapahtunut. Joku oli käynyt, mutta ei jäänyt.

Mia Teivainen oli pyytänyt isäänsä ja isoisäänsä pilkille. Miehet olivat vastanneet tytön pyyntöön ja Mia oli nyt ensimmäistä kertaa pilkillä. Isoisä Teuvo kairasi reikiä. Lähettyvillä Kokkoluodon edustalla kalamiehet nostelijat saalista. Mia, isä Kari ja isoisä Teuvo nauttivat pilkkireissusta, vaikka kalaa ei tullut.

Joel tuli Arabianrannasta päin kävellen laatikko päänsä päällä. Hän kulkee jäätilanteen salliessa työmatkansa Vanhankaupunginlahden poikki. Nyt hänellä oli kiire, ja hän oli viemässä tyhjää laatikkoa päänsä päälla Herttoniemeen. Tähän laatikkoon tallennettiin lapsen taidekoulussa tekemiä ylisuuria teoksia.

Kanadalainen Alex hiihteli aurinkoisella Vanhankaupunginlahdella.

Kukahan tulee vastaan seuraavaksi?

KIITOS KÄYNNISTÄ!
Kuittaa käyntisi Vieraskirjaan, ole hyvä.

P.S. Mikäli olet kiinnostunut ostamaan näyttelyn valokuvia tai tauluja, ota yhteyttä:
040-506 5741
vesa.koskela@pennaacuta.fi